Alkuun|Tapahtumat | Palvelut | Uutiset |Lähetä postia | Taustaa | Summary |
Karaoken MM-kilpailut 2004 Heinolassa ovat alkaneet !!
  Edellisen vuoden miesten sarjan voittaja Uche Eke avaa Kaarina Suonperän avustamana kilpailupaikalle johtavan Karaokadun.
Jazzia rakastava Uche kiertää jo maailmaa oman bändinsä kanssa. Suomen piti tulla tapaamaan vanhoja ystäviä. Suomeen hän lupasi tulla myös ensivuonna Porin Jazziin.

Nauhasta pieni pala kaupunginjohtajalle, opastaa Kaarina(kuva vas.).
 
Karaoken Maailmanmestaruus kilpailut alkoivat keskiviikkona sateen merkeissä. Tilaisuus juhlistettiin kutsuvieraiden saattamana cocktailtilaisuudella. Vieraina kaikki kilpailijat sekä kunniavieraana Japanin suurlähettiläs Shiegeo Kondo. Mukana myös Heinolan kaupungin johto , valtiovallan edustajana kansanedustaja Jouko Skinnari sekä itseoikeutettuna viime vuoden voittaja Uche Eke. Tilaisuuden juonsi kaikkien tuntema Kaarina Suonperä joka sujuvasti heitti "tarinaa" myös japaniksi.
Kilpailijoita on peräti 70 kpl paristakymmnestä eri maasta. Laulujärjestykset löytyvät KH-vihteen sivulta.

Vaikka sade karsi yleisöä, oli Marion Rungin ja Viktor Klimenkon konsertti takuuvarmasti loppuunmyyty(kuva oik.). Sen sijan karaokekadulla ei tungosta päässyt syntymään, vaikka karaokekauppiaat auliisti esittivät tuotteitaan. Kauppa tuntui kuitenkin käyvän varsinkin levyjen osalta. Pääsipä moni jo koelaulamaan itse myymälässä ostamansa levyn.

  Symppaatiset Samantha Saygh ja Sami Gabriel ovat jo saavuttaneet laajan suosioon kotimaassaan Libanonissa.
Laulu ei tunne rajoja.
  Irlantilainen Shirley Lowther (vas) laulaa karaoketeltassa ystävätterensä kanssa. Hänellä on myös äiti matkassa mukana kannustamassa.
Karaokteltassa jatkuu karaoke joka päivä kaikille halukkaille aina kello kahteen saakka.
Niin, jono oli tänään niin pitkä että jossain vaihessa oli 70 laulajaa odottamassa vuoroaan. Mutta virvoikkeita ja seuraa riitti, joten aika ei tullut pitkäksi. Karaokeporukka kun ei tunnetusti ujostele.
 
Epäviralliset harjoittellut kilpailjoille alkoivat pääarenalla heti Marionin ja Viktorin konsertin jälkeen. Kello oli silloin jo 22.30.
     
 
   
bannerit