|
Sununtai -ilta ja paikkana Scandic Hotel Pori. Edellisenä iltana oli samalle paikalle rakennettu nyrkkeilyn ystäville nyrkkeilykehä jossa kilpailtiin hieman erilaisissa merkeissä. Kannustushuudotkin olivat hieman
erilaiset kuin mihin oli totuttu. Tosin viimeiset jotka astuivat kehään olivat karaokelaulajat jotka päättivät nyrkkeilyillan karaoken merkeissä.
Nyt kilpailtiin Porin karokemestaruudesta. Jo parin
viikon aikoina oli karsintakilpailuja käyty 17:sta eri Porin ja lähiympäristön karaokeravintoloissa.
Kilpailut Nyt oli vuoro 34:n karsintavoittajan astua, ei
kehään, vaan valonheittimien valaisemalle estradille. Illan mainioina juontajina toimivat Elina Nurmoranta ja Oiva Kaltiokumpu toisella kierroksella. Kilpailusääntöjen mukaisesti oli kummallakin
kierroksella myös eri tuomaristo jotka koostuivat suurimmilta osin ammattimuusikoista. Kilpailun järjestäjina toimi tällä kertaa Porin uusi karaokeyhdistys Porin Karaokekarhut ry, josta lähiaikoina enemmän sivuillamme.
Loistavat järjestelyt
Kilpailu sujui loistavista järjestelyistä johtuen melkein ilman kommelluksia joskin toisella kierroksella kaikkien tuntema mixaaja katosi n. kymmeneksi minuutiksi ilman selityksiä kesken kierroksen ("Hoi
Harri missä olit?") Kaikkea sattuu, kaikki meni kuitenkin hyvin. Tunnelma kilpailuissa oli mahtavaa. Kaikkien ravintoloiden huutosakit muistuttivat olemassaolollaan sopivasti, jotta tosiasiat eivät päässeet
unohtumaan.
Yleisöä runsaasti kannustamassa Yleisöä oli kuuleman mukaan jossain vaiheessa n. 250 joskin heitä tuli vielä lisää illan vanhetessa. Aikataulut olivat niin tarkkaan
laskettu että voittajien laulaessa voittolaulujaan tuli jo valomerkki, mutta kaikenkaikkiaan hienot kisat.
|